Tuesday, September 28, 2004

Mullistusten keskellä on ilta illalta päätettävä

kuinka paljon me rakastammekaan elokuvateollisuutta

ja makupaloja suoraan jääkaapista nautittuna.

Ja koska nyt on yö

tähän kohtaan runoa tulevat tähdet

jotka värisevät rakkaudesta ja toivosta

kunnes tulee aamu ja pimeys on voitettu.

Maailman näkee maailma omilla silmillään

kuten ihminen joka on uniensa


jokainen siis ainut henkilö.

Täydellistä kukkaa voisi etsiä ikänsä

eikä elämä olisi mennyt hukkaan.

Alan kirjoittaa runoa näkemästäni unesta

ja kääntää tarkasti toisten valheita.

Välillä poistun huoneesta ja kun palaan

pöydällä on lauluja

siitä mitä Pariisi on päättänyt näyttää

ja jättää kulloinkin näyttämättä.

Teen mikrotason havaintoja

siitä miten värit vaeltavat.

Laitan kaipuuni paperille

ja saatte katsella niitä milloin haluatte.

Kertomus alkaa vailla varmuutta sulkeutuvasta lopusta.

Lomittumalla osaksi tarinaa se muuttuu tarinaa suuremmaksi.

Naturalismin sydämessä takoo hajottamisen runousoppi.

Tarina saa mielellään alkaa hajaannuksesta.

Mutta voiko se päättyä kaaokseen tai tyhjyyteen.


Siksi trubaduuri tietää ennalta mitä kuoro laulaa.

Se on maailman ääni oman mielen sisällä.

Jokaista kuvaa tulee tarkastella kahdessa valossa.