Monday, October 04, 2004

Väriä olet vaiko valoa vain
mistä tiedän mikä ääntä
kuka kunkin kuvitusta.
yö on kirkas, päivä musta
runo laulaa kahdella äänellä
sinä näytät minulle yön värit
ja sininen on uutta musiikkia.
Maailma pyörii tai minä pyörin
kun uusi menee vanhaksi
tiedän taas hengittäväni taas.
Etkö tiedä mistä puhutaan
pese silmäsi millä haluat
katso suoraa huutoa

on laulusi lämmin
on laulusi suvi
minun taiteeni asiayhteydessä
en suunnittele maalaustani
se kehittyy ja kasvaa.
Ennen uutiset matkustivat
hitaasti, nyt on maailma aiheeton

eikä kirjoitusta ole keksitty sitä kuvaamaan.
Kirjoittaa on palikkaleikki
rivi ihmisiä merkillisine luonteineen
siis miksi piirtää maailmaa näkemästään
sellaisena kuin se on
kun voi tehdä muotokuvia kirjaimista.
Mullistusten keskellä on ilta illalta päätettävä
kuinka paljon rakastammekaan elokuvateollisuutta
makupaloja suoraan jääkaapista nautittuna.
Ja koska nyt on yö
tähän kohtaan runoa tulevat tähdet
jotka värisevät rakkaudesta ja toivosta
kunnes tulee aamu ja pimeys on voitettu.
Maailman näkee maailma omilla silmillään
kuten ihminen joka on uniensa jokainen
siis ainut henkilö. Täydellistä kukkaa

voisi etsiä ikänsä eikä elämä olisi mennyt hukkaan.
Alan kirjoittaa runoa näkemästäni unesta
ja kääntää tarkasti toisten valheita.
Välillä poistun huoneesta ja kun palaan
pöydällä on lauluja
siitä mitä Pariisi on päättänyt näyttää
ja jättää kulloinkin näyttämättä.
Teen mikrotason havaintoja
siitä miten värit vaeltavat.
Laitan kaipuuni paperille
ja saatte katsella niitä milloin haluatte.
Kertomus alkaa vailla varmuutta sulkeutuvasta lopusta.
Lomittumalla osaksi tarinaa se muuttuu tarinaa suuremmaksi.
Naturalismin sydämessä takoo hajottamisen runousoppi.
Tarina saa mielellään alkaa hajaannuksesta
mutta voiko se päättyä kaaokseen tai tyhjyyteen.
Siksi trubaduuri tietää ennalta mitä kuoro laulaa.
Se on maailman ääni oman mielen sisällä.
Jokaista kuvaa tulee tarkastella kahdessa valossa.